29. elokuuta 2016

Teatterin voimaannuttava taika

Viime torstaina seisoin Peacock-teatterin lavalla Helsingin Kaupunginteatterin Shrek-musikaalin ensi-illan jälkeen, juttelin tuttujen kanssa ja nautin olostani. Pari näyttelijää kertoivat, kuinka ihanaa on, että me teatterin vakikävijät jaksamme kerrasta toiseen tuoda energiaa esiintymistilanteeseen, niin lavalle kuin yleisönkin puolelle, ja heidän elämiinsä yleensäkin. Mitäpä siinä voi oikein muuta tehdä kuin punastella ja yrittää pidätellä kyyneleitä, vaikka olenkin kuullut samat kiitokset ennenkin. Tuppaan aina välillä unohtamaan, että kuinka teatteriesitys loppujen lopuksi onkin niin intiimi kokemus puolin ja toisin sekä täynnä jatkuvaa energian liikkumista, tiedosti sen tai ei.

Siitä on nyt kutakuinkin 6 vuotta, kun rakastuin teatteriin Helsingin Kaupunginteatterin Wicked-musikaalin myötä. Olin toki sitä ennenkin esityksiä nähnyt, mutta siinä illassa oli ihan oma taikansa, kun istahdin Suuren näyttämön eturiviin ja koin täysin uudenlaisen tunteiden skaalan. Elämäntilanteeni oli periaatteessa silloin ihan hyvä, mutta en ollut silti useammalla tasolla tyytyväinen siihen. Koin tarvitsevani muutoksia ollakseni onnellinen, mutta en tiennyt mistä aloittaa. En olisi ikinä uskonut, että sinä iltana alkaisi tapahtumien ketju, joka ei vieläkään näytä pysähtymisen merkkejä. Ennen kaikkea, minä aloin kokemaan oikein olan takaa, millaiselta tuntuu voimaantuminen.

Näin Wickedin lopulta 16 kertaa. Ihmiset ihmettelivät jatkuvasti teatterilla ravaamistani, mutta en välittänyt. Kyseinen musikaali jaksoi aina vain koskettaa, inspiroida ja kannustaa uskomaan omiin unelmiinsa. Perustin fanclubin, organisoin kaksi fanitapaamista ja aloin tutustumaan yhä useampiin ihmisiin, niin teatterin ystäviin kuin näyttelijöihinkin. Koska olen perusluonteeltani äärimmäisen ujo, niin kaikki tämä tuntui välillä vyöryvän niskaani aivan liian kovalla voimalla, mutta tiesin, että minun oli tarkoitus kokea tämä kaikki, jotta minusta tulisi vahvempi. Stressasin, mutta onnistuin. Selvisin.

Wicked loppui aivan liian pian, mutta onneksi teatteri pysyi silti elämässäni mukana. Pakenin katsomon pimeyteen kokemaan, ihmettelemään, samaistumaan ja löytämään uusia puolia sekä itsestäni että elämästä yleensäkin. Pidin yhteyttä ihmisiin, joihin olin keväällä tutustunut ja tunsin mitä suurinta kiitollisuutta siitä, että tiemme olivat kohdanneet. Raapustin ylös tänne blogiin tuntemuksiani ja aloin haaveilemaan urasta teatterin kulissien takana. Hain yliopistoon opiskelemaan teatteritiedettä, pääsin kokeen läpi ja vaikken sisään mahtunutkaan enkä enää pyrkinyt eteenpäin urahaaveessani, niin kokemuksesta sisuuntuneena päätin vaihtaa osa-aikatyöni kokopäiväiseen ja muuttaa vihdoin omilleni. Tunsin, kuinka palaset alkoivat loksahtaa kohdilleen ja upeita asioita putoili ympärilleni kuin tähdenlentoja elokuisina öinä.

Vuonna 2013 teatterissa käymiseni alkoi harvenemaan ja pian tajusin nauttivani tästä taidemuodosta vain muutaman kerran vuodessa. Huomasin, että aloin taas eksymään tielläni, mutta en oikein osannut yhdistää sitä mihinkään varsinaiseen syyhyn. Muistot teatterista kuitenkin jatkoivat elämistään sisälläni ja monena hankalampana hetkenä tarvitsi vain muistella seikkailujani katsomossa ja sen ulkopuolella, niin olin taas kunnossa. Tuntui silti, että pala minusta oli kadonnut ja en tiennyt, että saanko sitä enää koskaan takaisin.

Viime keväänä tapahtuikin sitten jotain suorastaan satumaista. Helsingin Kaupunginteatterilla alkoi pyörimään Vampyyrien Tanssi-musikaali ja ennen kuin kunnolla tajusinkaan, niin siitä oli tullut niin suuri osa elämääni, että asiaa on vieläkin hankala käsittää. Istahdin Peacockin katsomoon 21 kertaa ja olisin voinut kevyesti istahtaa toisetkin parikymmentä kertaa. Aloin tuntemaan sellaisia tunteita, mitä en kuvitellut enää ikinä pystyväni tuntemaan. Asioita alkoi jälleen tapahtumaan ympärilläni kiihtyvällä vauhdilla ja hädin tuskin pysyin kyydissä mukana. Tuntui kuin olisin viettänyt 2,5 kuukautta mitä ihanimmassa vuoristoradassa! Samanaikaisesti tunsin palanneeni kotiin pitkän matkan jälkeen ja tajusinkin, kuinka ikävä minulla oli ollut teatteria sekä kanssakäymistä näyttelijöiden ja muiden fanien kanssa. Koin olevani jälleen osa yhteisöä, joka hengitti ja eli yhdessä kuin yksi suuri organismi.

Vampyyrien Tanssin aikakausi jäi kovin lyhyeksi, mutta elämä jatkui yllättävän soljuvasti ikävästä huolimatta. Aloin suunnittelemaan teatteriretkiä ja muita kulttuurimenoja kavereideni kanssa loppuvuodelle. Haaveilin yhä enemmän ja enemmän, ja tiesin, että monet haaveistani tulisivat vielä toteutumaan. Luottamus omiin vahvuuksiin oli lähtenyt noususuhdanteeseen ja vaikka töitä riittää vielä valtavasti, niin tiedän, ettei mikään ole enää mahdotonta. Se koulukiusattu, arka ja epävarma tyttö melkein parinkymmenen vuoden takaa olisi kovin ihmeissään, jos kertoisin, mitä kaikkea hän tulisi vielä kokemaan ja mihin hän tulisi pystymään. Ja ehkä vielä enemmän ihmeissään, jos tietäisi kaiken nivoutuvan siihen yhteen iltaan Eläintarhantiellä, jolloin valot sammuivat ja mitä uskomattomin luku elämäni kirjassa alkaisi.

Nyt tiedän, että teatteri tulee olemaan aina se paikka minulle, jossa voimaannun eniten ja pystyn kokemaan sen taian, minkä avulla voi kiivetä korkeimpienkin vuorien huipuille. Teatterin voimaannuttava taika, se jos mikä on ihmeellinen asia!

16. elokuuta 2016

HKT:n näytäntökauden avajaiset 2016

Long time no see! Edellisestä blogimerkinnästä on vierähtänyt jo parisen vuotta eli lomailuni on hieman venähtänyt. En ole ollut viime vuosina enää ihan yhtä ahkera teatterikävijä kuin menneinä aikoina, mutta viime keväänä sekin muuttui kertarysäyksellä. Rakastuin nimittäin Helsingin Kaupunginteatterin Vampyyrien Tanssi-musikaaliin ja 21 kertaa sitten lopulta kulutin Peacockin penkkejä. Voi että, millaiset 2,5 kuukautta vietinkään! Tarinoita siitäkin ajanjaksosta riittäisi vaikka kirjaksi asti, mutta tällä kertaa kirjoittelen hieman toisissa merkeissä. Eilen nimittäin astelin ensimmäistä kertaa Linnanmäelle sitten viimeisen Vampyyrien Tanssi-esityksen ja pääsin näkemään, millaista meininkiä on luvassa Helsingin Kaupunginteatterissa lähitulevaisuudessa. Perhosten leijaillessa vatsassa pistin kamerani laulamaan ja tässäpä nyt olisi kuvakavalkadia näytäntökauden avajaisista:

Antti Timonen toimi avajaisten juontajana. Lavalle hän asteli Farquaadin (Shrek) hahmossa.
Antti Timonen

Antti Timonen

Antti Timonen

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)


Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)


Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Tuleva teatterinjohtaja ja Shrekin ohjaaja Kari Arffman.

Komisario Palmun erehdys (Helsingin Kaupunginteatteri)

Komisario Palmun erehdys (Helsingin Kaupunginteatteri)

Komisario Palmun erehdys (Helsingin Kaupunginteatteri)

Komisario Palmun erehdys (Helsingin Kaupunginteatteri)

Komisario Palmun erehdys (Helsingin Kaupunginteatteri)

Komisario Palmun erehdys (Helsingin Kaupunginteatteri)

Komisario Palmun erehdys (Helsingin Kaupunginteatteri)

Komisario Palmun erehdys (Helsingin Kaupunginteatteri)

Kenraali ja Casanova (Helsingin Kaupunginteatteri)

Kenraali ja Casanova (Helsingin Kaupunginteatteri)

Kenraali ja Casanova (Helsingin Kaupunginteatteri)

Kenraali ja Casanova (Helsingin Kaupunginteatteri)

Kenraali ja Casanova (Helsingin Kaupunginteatteri)

Lava-ammuntaa V (Helsingin Kaupunginteatteri)

Lava-ammuntaa V (Helsingin Kaupunginteatteri)

Lava-ammuntaa V (Helsingin Kaupunginteatteri)

Ei makseta, ei makseta (Helsingin Kaupunginteatteri)

Ei makseta, ei makseta (Helsingin Kaupunginteatteri)

Ei makseta, ei makseta (Helsingin Kaupunginteatteri)

Ei makseta, ei makseta (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)


Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)


Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)


Tartuffe (Helsingin Kaupunginteatteri)

Tartuffe (Helsingin Kaupunginteatteri)

Tartuffe (Helsingin Kaupunginteatteri)


Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)




Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)


Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)

Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)


Shrek (Helsingin Kaupunginteatteri)
Tässä vielä hieman tunnelmia avajaisten jälkeen:

Anna-Maija Tuokko


Petrus Kähkönen, Matti Leino ja Anna-Maija Tuokko

Petrus Kähkönen, Matti Leino ja Anna-Maija Tuokko


Anna-Maija Tuokko ja Unto Nuora
Suuri kiitos Helsingin Kaupunginteatterille upeista näytäntökauden avajaisista! Ensiviikolla teatterimeiningit onneksi jatkuvat Shrekin ensi-illan merkeissä, mistä olen jo kovin innoissani.

Mahtavaa teatterisyksyä kaikille!

No pitihän sitä itsekin päästä kuvaan mukaan!
p.s. Mikäli joku sattuu kaipaamaan HD-kuvia, niin pistäkää mailia tulemaan: riikka.kiviaho@gmail.com

p.p.s. Kanssabloggaajieni postauksia avajaisista: