10. marraskuuta 2011

Kahden maailman välissä

Eilen keskiviikkona suuntanani oli Helsingin Kaupunginteatterin Pieni näyttämö ja Kaksi Maailmaa-ensi-ilta. Olin kuullut muutaman todella ylistävän kommentin illan näytelmästä, mutta yritin silti katsoa esityksen mahdollisimman tyhjältä pöydältä, sillä minulle on monesti käynyt niin, että odotukseni ovat olleet aivan liian korkealla ja tippuminen sieltä alas ei ole ollut sitten se mukavin kokemus. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että olisin voinut luoda päähäni vaikka millaisia upeita visioita eivätkä ne siltikään olisi vastanneet sitä teatterin juhlaa, mitä saisin pian kokea.

Kaksi Maailmaa-mainos Metro-lehdessä 9.11.2011
Kaksi Maailmaa perustuu Niels Arden Oplevin ja Steen Billen To Verdener (Worlds Apart)-nimiseen elokuvaan, joka kertoo tarinan nuoren naisen tasapainoittelusta perinteiden ja vapauden välillä. Sara Laakso (Rosanna Kemppi) on viettänyt koko elämänsä sulkeutuneessa uskonnollisessa yhteisössä tiukkojen sääntöjen alla ja oppinut, että ulkopuolinen maailma on tuhoon tuomittu. Eräänä iltana hän tapaa juhlissa Tuukan (Jarkko Miettinen), johon pian huomaa rakastuneensa ja saa vastakaikuakin. Sara haluaa pitää suhteen salassa, sillä hän tietää, ettei hänen lahkonsa katso hyvällä avioliiton ulkopuolista kanssakäyntiä ja varsinkaan, jos toinen osapuoli ei ole Jumalan puolestapuhuja. Tarkkailevia silmiä on kuitenkin kaikkialla, eikä Saran ja Tuukan yhdessäolo pysy kauaa piilossa. Miten käy, kun Sara päättää uhmata oppimiaan normejaan ja ennen kaikkea löytää oman polkunsa näiden kahden maailman välillä?

Kaksi Maailmaa (Helsingin Kaupunginteatteri) © Marko Mäkinen
Laakson perhe eturivissä: Antero (Rauno Ahonen), Katri (Aino Seppo), Elisa (Elina Keinonen), Aleksi (Tobias Karlenius) ja Sara (Rosanna Kemppi). Takarivissä: Sari Haapamäki, Aino (Kirsi Karlenius), Teea (Anna-Maija Tuokko) ja Lasse Pajunen / Kaksi Maailmaa (Helsingin Kaupunginteatteri) © Marko Mäkinen
En ollut aluksi aivan varma, mitä ajatella teatterisalin täyttyessä herätyksellisen laulun säkeistä. "Mihin minä olen oikein tullut?" Epäilevät ajatukseni kuitenkin väistyivät tarinan edetessä ja pian olinkin täysin lavan tapahtumien lumoissa. Kaikki, mitä edessäni näin, tuntui käsinkosketeltavan todelliselta, suorastaan raadolliselta paikoin. Esitystä ei kuitenkaan oltu pilattu liiallisella haudanvakavuudella, vaan mukaan oli saatu myös hauskoja hetkiä. Päällimmäisenä mieleeni jäi erilaisten elämänkatsomusten törmäämisen aiheuttama kitka, jota käsittelivät herkullisesti Tuukan hieman boheemimmat vanhemmat Jutta (Marjut Toivanen) ja Raimo (Lasse Pajunen). Mutta silloin, kun vakavemmat teemat otettiin käsittelyyn, niin yleisö suorastaan pidätti henkeään käydessään yhdessä esiintyjien kanssa läpi sydäntä pakahduttavien tunteiden skaalaa.

Sara (Rosanna Kemppi), Jutta (Marjut Toivanen), Raimo (Lasse Pajunen) ja Tuukka (Jarkko Miettinen) / Kaksi Maailmaa (Helsingin Kaupunginteatteri) © Marko Mäkinen
Sara (Rosanna Kemppi) ja Teea (Anna-Maija Tuokko) / Kaksi Maailmaa (Helsingin Kaupunginteatteri) © Marko Mäkinen
Koko näyttelijäkaarti teki aivan ensiluokkaista työtä. Rosanna Kempin roolisuoritus itseään etsivänä Sarana sykähdytti ja hänen hahmonsa kehitys näytelmän aikana oli huikeaa katsottavaa. Muita mieleeni erityisesti jääneitä taidonnäytteitä tarjosivat Saran ystävää Teeaa näytellyt Anna-Maija Tuokko, joka liikkui sulavaakin sulavemmin nuoruuden ilon ja elämästä luopumisen tuskan välillä, Saran äitinä Katrina nähty Aino Seppo, jonka kamppailu miehensä Anteron (Rauno Ahonen) uskottomuuden jättämien seurausten kanssa oli äärimmäisen koskettavaa seurattavaa sekä jo aiemmin mainitsemani Marjut Toivanen, jolta ei vahvaa lavapresenssiä uupunut. Erityishuomiot näyttelijöiden ja koskettavan tarinan lisäksi ansaitsevat Markus Tsokkisen suorastaan nerokas lavastus sekä Antero Mansikan täyteläinen ja tarinaa hienosti tukeva äänisuunnittelu.

Katri (Aino Seppo), Sara (Rosanna Kemppi) ja Antero (Rauno Ahonen) / Kaksi Maailmaa (Helsingin Kaupunginteatteri) © Marko Mäkinen
Sara (Rosanna Kemppi), Antero (Rauno Ahonen) ja Elisa (Elina Keinonen) / Kaksi Maailmaa (Helsingin Kaupunginteatteri) © Marko Mäkinen
Kaksi Maailmaa käsittelee uskonnollisuuden ja uskonnottomuuden välistä ristiriitaa. Olen iloinen, ettei näytelmä sorru antamaan vastausta siihen, kumpi olisi oikea ratkaisu hyvään elämään, vaan jättää kysymyksen katsojien pohdittavaksi. Molempia vaihtoehtoja kuitenkin punnitaan ja niiden positiiviset sekä negatiiviset puolet esitetään totuutta peittelemättä. Saran lopullinen valinta perustuu nimenomaan siihen, että hän saa nähdä kaksi erilaista maailmaa, niiden mahdollisuudet ja esteet, oppia uskomaan omiin valintoihinsa, peittää ulkopuoliset kuiskeet omalla sisäisellä äänellään ja löytää näin lopulta tasapaino äärimmäisyyksien keskeltä.

Tuukka (Jarkko Miettinen) ja Sara (Rosanna Kemppi) / Kaksi Maailmaa (Helsingin Kaupunginteatteri) © Marko Mäkinen
Sara (Rosanna Kemppi), Jukka (Pekka Huotari), Erkki (Markku Huhtamo) ja Kristian (Ilkka Fors) / Kaksi Maailmaa (Helsingin Kaupunginteatteri) © Marko Mäkinen
Helsingin Kaupunginteatterin Kaksi Maailmaa on pohjoismainen kantaproduktio ja jo sen ansiosta se tulee jäämään historian kirjoihin, mutta ilman sitäkin olen varma, että kyseinen näytelmä on yksi hienoimmista asioista, mitä Suomen teatterilavoilla on nähty. Aplodit kestivät ja kestivät, kuuntelin sivukorvalla yleisön ihastuneita kommentteja ja pyyhin kyyneleistä kostuneita silmiäni. Kaksi Maailmaa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja tulen muistamaan eilisen ensi-illan vielä pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti