27. maaliskuuta 2011

Niin sanotaan, että me täällä kohdataan jostain syystä.

Tuli vain yhtäkkiä ihan mieletön fiilis kirjoittaa jotain ylös, vaikka ei tässä nyt mitään sen suurempaa ole tapahtunut. Tai noooooooo okei, kävin torstaina katsomassa Joonaksen kanssa Wickedin, kun sattui olemaan sen verran mahtava tarjous HKT:n Äkkilähtökojussa. 

 " 11. kerta? Onko se oikeasti niin hyvä, että sen jaksaa katsoa noin useasti? "

Kyllä.



Wicked on ollut  sen verran suuri osa elämääni viime syksystä lähtien, että siitä on jo pikkuhiljaa alkanut muodostumaan minulle jonkin sortin elämäntapa. No okei, ehkä hieman raju ilmaus, mutta en keksi parempaakaan tilalle. Erityisesti tämä kevät on vahvistanut Wickedin asemaa sydämessäni, kun on ollut fanclub pyöritettävänä ja sen myötä on tutustunut  käsittämättömän ihaniin hengenheimolaisiin, niin faneihin kuin itse tekijöihinkin, sekä saanut aivan uusia näkökulmia rakastamaani musikaaliin.

Niin sanotaan, että me täällä 
kohdataan jostain syystä.

Vedetään nyt täysillä niin kauan, kun tätäkin iloa kestää. Pelottaa jo tosin valmiiksi, että millaiset fiilikset ovat päällä Wickedin viimeisen esityspäivän koittaessa. Huh huh, parempi vain yrittää olla ajattelematta sitä,  sillä se aiheuttaa meikäläisessä yleensä  melkeinpä parkumisreaktion. Toisaalta asiaa on vähän pakko pohtia, kun on kaikenlaisia ihania suunnitelmia toteutettavana kyseiselle päivälle. You just wait and see...

Tällä hetkellä näyttää siltä, että omalta osaltani on tiedossa 3 viikon Wicked-tauko ja veikkaan, että se tekee ihan hyvää minulle. Olen varmasti sitten  vastaavasti seuraavalla kerralla moninkertaisesti innostuneempi astuessani Ison näyttämön tuttuakin tutumpaan saliin, istuutuessani yhdelle punaisista penkeistä, odottaessani valojen sammumista ja uppoutuessani  jälleen Ozin ihmeelliseen maailmaan.

p.s. Okei, olen Kaupunginteatterilla seuraavan kerran jo 2 viikon päästä Parhaat Palat II - esityksen merkeissä  ; )

19. maaliskuuta 2011

Faeries and love

So yesterday me, Joonas & Karoliina went to see Saara Aalto's concert at Sibelius-Akatemia. And yes, the evening was once again pure magic. Beautiful lyrics, epic melodies and a voice like an angel - you really couldn't ask for more. Here are some photos I took: 

Well now I really can't wait for the release of Saara's debut album! Oh and by the way, I do think that everybody should come to the album release party on May 12th at Korjaamo - you will be mesmerized! Stay tuned here!

p.s. Joonas is going to look SO dashy at the very last Wicked-show, you just wait and see... 

18. maaliskuuta 2011

Toverit at Toveri

Lovely evening.
Lovely Wicked.
Lovely people.
Lovely afterparty.

Once again.

Ok, maybe I'll tell you a little bit of what happened yesterday  ; )

So me, Joonas, Karoliina, Helmi and a couple of her friends went to see Wicked 'cause Helmi had got us free tickets. We arrived to the theatre at 6:30 PM and before the show we met briefly with the director Hans Berndtsson, the choreographer Rebecca Evanne and a couple of guests from Broadway. The show started at 7 PM, as always, and it was AMAZING, as always! The audience was a little bit lame though and so we tried our best to cheer in the front row as loud as possible. Well, let's just say that people probably thought that we were crazy  ;D

For this specific show me, Joonas, Karoliina and Helmi had come up with an epic plan: Anna-Maija Tuokko (Glinda) had turned 30 on Monday so we decided to be nice and wave some birthday signs during the curtain call. Anna-Maija's facial expression was totally priceless when she noticed the signs and the rest of the crew also looked us with smiling faces :)  The afterparty was at Toveri and it was SO nice to hang out with some of the awesomest people in this world! We just talked and talked for hours, and ended up sitting there until the restaurant was closed.

Thank you:
Joonas, Karoliina, Helmi (& her friends), Anna-Maija, Hans & Rebecca for the show + the afterparty! And thanks for the rest of the Wicked-crew also!

5. maaliskuuta 2011

Blessed with Love

Kävin kuuntelemassa tänään ihanaa Saara Aaltoa.
Ja olipahan mahtava konsertti!

Nyt en kyllä millään malttaisi odottaa Saaran levyn ilmestymistä - sen verran monesta biisistä diggasin ja paljon! Erityisesti mieleeni jäivät Forgiveness, I Breath You sekä Varpaisillaan, jotka aiheuttivat meikäläisessä varsin itkuiset reaktiot. Ja en edelleenkään käsitä, miten noin sirosta olennosta voi lähteä niin jumalaisen kaunis ja voimakas ääni!

Esitys- ja yhteiskuvat © Karoliina Kiviaho

 Sanonpahan vain: Tästä tytöstä tulee jotain suurta!